maanantai 7. kesäkuuta 2010

Tapetointia

Olen jo muutaman päivän ajan tapetoinut nukkekotiani ja täytyy sanoa, että tehtävä ei ole ollut aivan helppo. Ensinnäkään en ruvennut purkamaan taloani, koska mieheni oli ruuvannut ruuvit niin kireälle, etten saanut niitä auki eikä mieheni ollut silloin paikalla. Toisekseen ruuvit eivät olleet kovin hyvätasoisia, sillä osassa kannat olivät vähän kärsineet. Tapetteina minulla oli Minimaailmasta ostettuja nukkekodin tapetteja ja Sinooperin paperia. Ajattelin että teen hyvän paksuhkon liisterin, millä tapetit liimaan seiniin ja oikeaoppisesti annan liisterin vielä vetäytyä tapetissa. Ensimmäisenä iltana tapetoin yhden huoneen. Seuraavana aamuna menin jatkamaan ja mikä näky minua odotti, tapetit lepsottivat irti vain muutamasta kohdasta kiinni. Niinpä lisäsin liisterin joukkoon liimaa ja sillä sain tapetit pysymään seinissä. Kyllä on ollut haastavaa puuhaa, (ikkuna-aukkojen ja erkkerien tapetoimisessa), mutta nyt ollaan jo loppusuoralla. Vielä on listojen maalausta ja lattioiden tekoa. Täytyy sanoa, että kädet oikein syyhyää tästä tekemisen innosta. Puuha on niin hauskaa ja innostavaa sekä haastavaa.


Talopaketissa oli yläkertaa varten pieni seinänpätkä, joka jakoi vain puolet huoneen syvyydestä. Halusin kuitenkin selvemmän jaon kylpyhuoneen ja lastenhuoneen välille, niinpä minä jatkoin seinää vahvalla pahvilla. Tapetoinnin jälkeen seinä näytti aivan hyvältä ja olin ihan tyytyväinen valmiiseen seinään.


Lastenhuoneeseen tulee vaaleanpunainen ruusutapetti, joka on Sinooperin lahjapaperia.

Ylimpään kerrokseen tulee kylpyhuone ja lastenhuone. Kylpyhuoneen tapetti on vaaleasininen, ei oikein erotu, seinille tulee vielä todennäköisesti "kaakelit".


Makuuhuone, joka on vielä ilman lattiaa.


Oleskeluhuone, minne sijoittuu "rokokoo huonekalut"


Keittiö, listoja vaille valmis.


Ruokasali, sielläkään ei ole vielä lattiaa. Tiimarin bambutapletteja on purettu, ne pitäisi vielä maalata. Todennäköisesti teen niistä lattiat ruokasaliin, makuuhuoneeseen ja lasten huoneeseen.


Tässä vähän kokonaisuutta. Kuvat ovat tosi huonoja ja hämäriä. Vika on kyllä kuvaajassa, en nyt vaan saanut riittävästi valoa aikaan. Täytyy myöhemmin yrittää parempia kuvia, sitten kun saan kaikki jalka- ja kattolistatkin maalattua ja laitettua paikoilleen. Klikkaamalla kuvaa ne saa suuremmaksi ja voi tarkemmin nähdä tapettien kuviot.

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Olen monta nukkekotia tapetoinut ja aina vaan se osaa olla kaikkein hankalinta hommaa. Sitten vielä lattiamateriaalit ja listat ja ...koko ajan löytyy jostain parannettavaa tai jostain puuttuu jotain, ja yleensä niitä listoja! Mutta hyvältä näyttää sinun nukkekotisi :)

Jatta kirjoitti...

Todella kauniita tapetteja. Mielenkiinolla odotan lopputulosta!

Mare kirjoitti...

Kivan oloinen talo sinulla valmistumassa.
Omani olen aloittanut vuoden alussa sen perästä, kun olen joskus sanonut, että kun lapset ovat maailmalla niin rakennan nukkekodin. Meitä taitaa olla tällä matkalla useampia. Hieno ja opettavainen harrastus. Sinulla tosi kauniita töitä!
Olen täällä aiemminkin käynyt kurkkimassa.